Henkilö blogin takana

Oma polkuni elämäni työhön ei ollut helppo terveyshaasteissa!

 

Moikka! 

Monta kertaa aloitin tämän kirjoituksen uudestaan, kun ei osaa aloittaa omasta mielestä tarpeeksi hyvin. Olen siis joissakin asioissa turhan tarkka.

 

No mutta miksi lähdin kirjoittamaan blogia?

Minulla on pitkään ollut ajatuksia, joista haluaisin joko kirjoittaa tai sitten tehdä videota, mutta tällä hetkellä koen paremmaksi vaihtoehdoksi kirjoittaa sinulle ajatuksia ja syvällisempää tarkastelua vaativista aiheista tekstiä.

Sosiaalinen media on väärä paikka julkaista ihan kaikkea ja vaarana on se että postaukset häviävät tuuleen algoritmien vuoksia. 

 

Kuka olen ja miksi lähdin hyvinvoinin pariin?

Terveyden kanssa vielä jokunen vuosi sitten kamppaillut aina liikunnallinen ihminen. Olen aina ollut liikkuja, mutta en urheilija. Urheilu ei ole kiinnostanut koskaan, koska kilpailu ei kiinnosta. Ja tiedän, olen huono häviäjä!

 

Syvällisempi kiinnostukseni kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista alkoi kiinnostaa enemmän vuonna 2017. Tuolloin minulla todettiin autoimmuuninen sairaus kilpirauhasen vajaatoiminta, joka olikin piinannut  minua vuosia ennen todentamista.

Kamppailua painon nousun, väsymyksen ja ahdistuksen kanssa ei ollut helppoa. Pirullinen sairaus hoitamattomana. 

Onneksi lääkityksen myötä sain välittömästi helpotusta oireisiini ja mieleni alkoi kirkastua ja ajatuksissa pyörimään enemmän hyvinvointi.

Tässäkin asiassa, ensin piti tapahtua jotain terveydessä ennen, kuin aloin ottaa suurempaa vastuuta omasta terveydestäni. 

 

Samaan aikaan minulla oli kovia kipuja ja ongelmia selkäni kanssa. 18 -vuotiaana ollesani uimassa satutin selkäni pahasti hypätessäni vedestä äkillisesti ja siitä kaikki alkoi. Alkuun hoidettiin iskias peräisenä kipuna vuosia. Kamppailin aika-ajoin kipujen kanssa sairauslomalla. 

 

Omakohtainen kokemukseni työpaikkakiusatuksi tulemisesta sai minut vaihtamaana alaa ja tekemään päätöksen lähteä hyvinvoinnin pariin ja auttamaan muita. Lähdin opiskelemaan liikuntaneuvojaksi, pt:ksi ja psyykkiseksi valmentajaksi vuonna 2020.

Tuo oli elämäni parhain päätös ja näin jälkikäteen ajateltuna jos haasteita ei olisi ollut niin en varmaan olisi tässä ja nyt ♡

 

Valmstuin Vuokatin urheiluopistosta jouluna 2021. Sitä ennen keväällä hermosäryt jalkaan yltyivät niin pahaksi ettei tuntoa ollut vasemmassa jalassa välillä ollenkaan. Meni silloiseen työterveyshuoltoon jossa ihanin lääkäri ikinä puhui minulle järkeä sai minut jäämään sairauslomalle ja vihdoinkin sain lähetteen magneettiin.

 

Magneettikuvat paljastivat välilevyn pullistumaa ja selkäranka rappeumaa. Tulosten jälkeen päätin, että teen kaikkeni, jotta voin elää mahdollisimman normaalia elämää. Kipuja on vieläkin aika-ajoin, mutta ei enää kovia. En anna sen lannistaa minua sillä tiedän, että itse tekemällä asioita oman terveyden eteen voin paremmin hyväksyä asiat. 

 

Tärkeitä asioita ovat palautuminen ja liikkuminen sopivassa suhteessa. Edistän omaa palautumista hengitysharjoituksien ja venyttelyjen avulla, sillä nämä rentouttavt kehoa ja mieltä tehokkaasti. Lisäksi makoilen piikkimatolla joka rauhoittaa myös kehoa ja mieltä. Yöunet syvenevät ja paremman palautumisen tuntee jo ensimmäisen kerran jälkeen🤍

 

Kaikkien nuiden terveyshaasteiden kautta olen tässä missä haluan nyt olla myös sinulle kertomassa, että ei ole asiaa mihin ei löytyisi ratkaisua. Meillä on varmasti kaikilla erilaiset haasteet, mutta aina löytyy jotain mikä on sinulle se oikea.

 

Olen saanut nyt tehdä hyvinvointivalmentajana työtä jota rakastan ♡ kolme ja puoli vuotta. Oman itseni kehittäminen ja eteenpäin meneminen on tärkeitä. Muiden auttaminen on elämäni tarkoitus ja opin itsekkin samalla joka ikisestä valmennuksesta. Jokainen on uniikki oma itsensä ja sitä meidän tulee kunnioittaa AINA!

 

Koskaan en ole valmis, enkä tule sitä olemaan, matka jatkuu!

 

Toivottavasti viihdyit seurassa ja odotat jo seuraavaa tekstiä ♡

Tulossa etuja joista vain sinä blogin lukijana saat tietää, sillä en tule jakamaan somessa kaikkea!

Piikkimaton voit hankkia itsellesi täältä

Kiitos sinulle! ♡

 

-Mari

 

 

 

 

 

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.